Hyvää itsenäisyyspäivää!

06.12.2020

Hyvää itsenäisyyspäivää !

Miulle parasta Suomessa on mm. upea luonto, täällä Lappeenrannassa erityisesti Saimaa. Saan Suomessa toimia vapaasti yhdistystoiminnassa, käyttää sananvapautta ja saan tarvittaessa käyttää terveyspalveluita. Olen saanut kouluttautua toivomaani ammattiin ja minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni monella tavalla. Olen saanut elää ilman jatkuvaa syrjintää ja kouluvuosinani minuun kohdistettuun kiusaamiseen on puututtu välittömästi. Olen saanut harrastaa lapsena ja nuorena juuri niitä juttuja, jotka olivat miulle tärkeitä. 

Haluaisin, että jokaisella Suomessa olisi nämä samat mahdollisuudet.

 Olen ehdolla kuntavaaleissa, jotta jokaisella lapsella olisi Lappeenrannassa mahdollisuus elää turvassa, syrjintään puututtaisi tehokkaammin ja esimerkiksi sateenkaari-ihmisten oikeudet toteutuisivat paremmin. 

Haluan olla varmistamassa sen, että myös tulevaisuudessa ihmiset voisivat nauttia upeasta luonnostamme. Tähän tarvitsemme tehokkaita ja rohkeita ilmastotekoja. Huomenna Suomi on vihreä. #Vihreät #Itsenäisyyspäivä #Kuntavaalit2021 #Chrisse #Lappeenranta

Christina Nenonen - vihreä kaupunginvaltuutettu ja lasten ja nuorten lautakunnan jäsen Lappeenrannassa
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita