Sateenkaarinuorisotyöntekijälle olisi tarvetta myös Lappeenrannassa

19.05.2021

Sateenkaarinuorisotyöntekijälle olisi tarvetta myös Lappeenrannassa


Tampereen kaupungin nettisivujen mukaan Tampereella työskentelee AVI:n rahoittamana kaksi sateenkaarinuorisotyöntekijää, jotka ovat erikoistuneet kohtaamaan sateenkaarinuoria työssään. Työ on ollut menestyksekästä; jo puolessa vuodessa he ovat kohdanneet satoja nuoria, olleet huoltajien tukena, saaneet yhteydenottoja ammattilaisilta sekä tulleet tutuksi tuhansille nuorille somessa. Tampereella on myös sateenkaarinuorille oma nuorisotila Kaareva.


Tällaiselle työlle olisi tarvetta myös Lappeenrannassa. THL:n raportti kouluterveyskyselyn (2019) tuloksista osoittaa merkittäviä eroja sateenkaarinuorten hyvinvoinnissa ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa verrattuna muihin nuoriin. Sateenkaarinuoret kokevat ikätovereita heikommaksi esimerkiksi hyvinvointinsa ja osallisuuden kokemuksensa, terveydentilansa, seksuaaliterveytensä ja kouluhyvinvointinsa.


Lapsen oikeudet eivät tällä hetkellä toteudu Lappeenrannassa kaikkien sateenkaarinuorten kohdalla. YK:n Lapsen oikeuksien komitea on todennut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat lapset erityisen haavoittuvassa asemassa olevaksi ryhmäksi, joka on oikeutettu erityiseen suojeluun.


Sateenkaarinuoret ovat yksi haavoittuvassa asemassa oleva nuorten ryhmä, joten heidän huomioimisensa omalla työntekijällä olisi perusteltua myös Unicefin Lapsiystävällinen kunta-mallissa, jossa Lappeenranta on mukana.


Sateenkaarinuorisotyöntekijä voisi esimerkiksi lisätä tietoisuutta sateenkaarinuorten ja -lasten oikeuksista kouluissa, järjestöissä, nuorten vapaa-ajan toiminnoissa sekä toimia sateenkaarinuorten tukena ja järjestää heille vertaistukitoimintaa.


Christina Nenonen

Kuntavaaliehdokas, Vihreät

Lappeenranta

Christina Nenonen - vihreä kaupunginvaltuutettu ja lasten ja nuorten lautakunnan jäsen Lappeenrannassa
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita